EN AJATELLUT ELÄÄ VASTA ELÄKKEELLÄ

Vielä reilut neljä vuotta sitten ajattelin elämäni kulkevan loistavasti eteenpäin. Vakityö, hyvä parisuhde, ok kuukausipalkka ja muutenkin mukiinmenevä elämä ilman suurempia vastoinkäymisiä. 

Lomaa oli vuodessa se viisi viikkoa ja silloin sitten reissattiin. Ehkä haaveilin vähän pidemmistä reissuista ja asumisesta ulkomailla, mutta miten se nyt kolmekymppisenä olisi mahdollista. No sitku on eläkkellä!

Työssä ärsytti mm. suunnattomasti se, kun ei saanut pitää lomia silloin kun haluaa, vaan kesälomat (=pitkät lomat) tulee pitää lomakaudella. Helvetti, miksi ihmeessä?! 

Jos haluan olla kesällä töissä, niin eikö se vaan olisi firmalle hyvä, jos joku on kaitsemassa kesätyöntekijöitä? Ei kai sitten. Ymmärrän, että ihmisen pitää olla lomalla mutta miksi sitä ajankohtaa ei voi isossa firmassa vapaammin päättää?

Lomat eivät olleet ainut asia, mikä työssä kiukutti. Arki tuntui vaikealta. Jälkeenpäin katsottuna elin viikonlopuille, enkä edes tajunnut sitä. Odotin perjantaita kuin kuuta nousevaa ja kirosin maanantaita. 

Työ alkoi tuntua todella pakkopullalta ja laiskottelin siellä parhaimpani mukaan. En saanut siitä mitään irti. Innostus kaikkeen muuhunkin laski.

Tajusin, etten voi jatkaa näin siihen asti, kunnes jään eläkkeelle ja saan vapauden tehdä mitä haluan. Jos edes jaksan tehdä enää kaikkia niitä asioita mistä haaveilin. Ja jos meidän ikäluokalle on edes mitään eläkettä tarjolla. 

Halusin pois oravanpyörästä, vaikken ollut siinä järin kauaa ehtinyt edes juosta. Onneksi tajusin ottaa elämäni ohjat omiin käsiin, tästä voit lukea lisää täältä. Muuten olisin varmasti katkera, negatiivinen pessimisti, jonka suurin huvi on vetää viikonloppuna “nollaukset”.

Opintovapaa oli pelastukseni. Vaikka opiskelemaan hakiessa en koko vapaan mahdollisuudesta edes tiennyt. Opiskelumotivaatio kouluun hakiessa oli uralla eteneminen.

Nyt on helppo naureskella sille motivaatiolle. Opintovapaan alkaessa puoli vuotta opiskelujen alkamisen jälkeen, lähdimme vajaaksi puoleksi vuodeksi Thaimaahan ja opiskelin etänä. Tämä oli hyvää harjoitusta tulevalle ja toistui vielä kahdesti opintojen aikana.

Tavoittelen nimittäin paikkariippumatonta yrittäjyyttä ihan tosissani, koska tämä mahdollistaa sen, että työt voi tehdä mistä tahansa. Ja onhan se etäily nyt nykypäivää muutenkin. 

Tietotyö on muuttunut niin paljon jo viimeisen viiden vuoden aikana, että tuntuu hullulta, että pitää raahautua tiettyyn rakennukseen ollakseen töissä. Monet tietotyötä tekevät ovet kuitenkin 24/7 duunissa, kun omilta ajatuksilta harvemmin pääsee pakoon.

Vapaus on minulle paljon tärkeämpi asia kuin iso palkkapussi tai hieno titteli. Vapaus kattaa paljon muutakin kuin pelkän paikan; vapauden tehdä asiat omalla tavalla, vapauden tehdä asiat milloin haluan, vapauden tehdä juuri niin paljon tai vähän kuin haluan. Vapautta lähteä syyskuuksi Aasiaan. Vapautta miettiä väliaikaista muuttoa Espanjaan tai Tallinnaan. Vapautta viettää viikko asuntovaunussa Vesivehmaan lentokentällä tai maalla mustikoita poimien.

Viimeisen viiden vuoden aikana olen vapautunut omista uskomuksista ja ajatuksista vakityön ja nousujohteisen työuran suhteen. Jos joku olisi sanonut minulle muutama vuosi sitten, että susta tulee yrittäjä, olisin nauranut päin naamaa. No en naura enää, paitsi silkasta innostuksesta! 

Olen ylpeä siitä, että olen ymmärtänyt ottaa vastuun omasta elämästä, enkä enää syytä pahasta olosta työpaikkaa, yhteiskuntaa tai muita ympärilläni olevia tahoja. 

Olen ymmärtänyt päästää irti niistä asioista ja ihmisistä, jotka eivät tuo elämääni positiivista vibaa. Samaan aikaan olen löytänyt ihmisiä, jotka jakavat kanssani samat ajatukset ja arvot. 

Olen sanonut hyvästit sitku-elämälle ja aloittanut nytku-elämän.