Premiumvalmentajan opas ajankäytön optimointiin: Miten myydä premiumvalmennusta enemmän tekemällä vähemmän?
Työpäiväsi premiumvalmennusta myyvänä yrittäjänä voi näyttää tältä.
Kello on jo seitsemän illalla. Vilkaiset viimeisen kerran puhelintasi ennen kuin olet luvannut itsellesi sulkevasi sen tältä päivältä.
Inboxissa odottaa silti vielä kymmenittäin vastaamattomia DM-keskusteluja.
Osaan niistä pitäisi reagoida mahdollisimman pian – tiedät kokemuksesta, että mitä pidempään keskustelu on tauolla, sitä epätodennäköisemmin siitä syntyy myyntipuhelu.
Huomaat myös, että päivän aikana julkaisemasi Instagram-postaus ei ole saanut juurikaan näkyvyyttä. Algoritmi tuntuu taas kerran pettäneen. Ja vaikka olet käyttänyt melkein koko päivän somessa pyörimiseen, kalenterisi näyttää tyhjää seuraavalle viikolle.
Tunnistat tunteen vatsan pohjalla. Sen saman, joka hiipii sisään aina iltaisin, kun tajuat ettei asiakashankinta ole taaskaan edennyt toivotulla tavalla.
Samaan aikaan tiedät, että huomenna pitää taas aloittaa alusta: etsiä uusia potentiaalisia asiakkaita muiden tilien seuraajista, avata uusia keskusteluja, seurata perään vanhoihin ja toivoa, että edes joku johtaisi myyntipuheluun.
Tsemppaat itseäsi, että se seuraava myynti voi tulla hetkenä minä hyvänsä.
Pahinta tässä kaikessa on se, että tunnet olevasi jumissa. Jos et ole jatkuvasti aktiivinen ja lähetä kymmeniä kylmä DM-viestejä päivässä, myynti tyrehtyy täysin.
Olet rakentanut itsellesi vankilan omaan puhelimeesi. Ja mitä enemmän keskityt myyntiin, sitä vähemmän aikaa jää nykyisten asiakkaiden palvelemiseen ja oman valmennuksen kehittämiseen.
Miksi premiumvalmennusta myyvän yrittäjän arki tuntuu päättymättömältä oravanpyörältä?
Muistat vielä sen päivän, kun teit päätöksen ryhtyä yrittäjäksi. Unelmissa siinsivät vapaat aamut, mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä ja auttaa asiakkaita saavuttamaan läpimurtoja.
Mutta nykyinen tilanne ei todellakaan ole sitä, mitä ajattelit…
Päiväsi alkavat jo aamuseitsemältä, kun avaat ensimmäisen kerran Instagramin. Tiedät kokemuksesta, että aikaiset vastaukset tuovat parhaat tulokset.
Niinpä tarkistat yön aikana tulleet viestit ja vastaat niihin heti ensimmäisenä. Sitten alat käydä läpi potentiaalisten asiakkaiden profiileja – etsit merkkejä siitä, että he voisivat hyötyä valmennuksestasi.
Puoleen päivään mennessä olet jo lähettänyt kymmeniä viestejä. Muutama vastaakin nopeasti, mutta keskustelut tuntuvat venyvän loputtomiin.
Vaikka kuinka yrität ohjata heitä kohti myyntipuhelua, he haluavat “miettiä vielä” tai “palata asiaan myöhemmin”.
Lounaan jälkeen huomaat, että pitäisi tehdä taas uusi postaus. Algoritmi vaatii säännöllistä sisältöä, mutta inspiration puutteessa päädyt kierrättämään vanhaa ideaa uudessa muodossa.
Iltapäivällä pitäisi keskittyä nykyisten asiakkaiden valmennuksiin, mutta ajatuksesi harhailevat. Stressaat loppuviikkoa, koska kalenterissa ei ole vieläkään yhtään uutta myyntipuhelua.
Tämä ei ollut sitä yrittäjyyttä, josta unelmoit. Sen sijaan, että kehittäisit valmennuksiasi ja keskittyisit asiakkaiden auttamiseen parhaalla mahdollisella tavalla, käytät suurimman osan ajastasi epätoivoiseen prospektien metsästämiseen.
Ja vaikka kuinka yrität tehostaa tekemistäsi, mikään ei tunnu riittävän. Jos et ole jatkuvasti läsnä ja aktiivinen, myynti pysähtyy välittömästi.
Premiumvalmentajan ajankäytön suurimmat kompastuskivet
Oletko koskaan katsonut, mihin aikasi on kulunut?
Träkkäsin yhden viikon aikana omaa ajankäyttöäni. Käytin lähes 15 tuntia potentiaalisten asiakkaiden etsimiseen somesta eli muiden seuraajakunnan selaamiseen ja kylmä DM-viestien lähettelyyn.
Noin 10 tuntia meni keskustelujen jatkamiseen ja follow-uppeihin ja 5 tuntia sisällöntuotantoon. Varsinaiseen asiakastyöhön ja valmennusten kehittämiseen jäi vain muutama tunti.
Se tuntuu turhauttavalta, että suurin osa työajasta kuluu pelkästään siihen, että yrität löytää seuraavan asiakkaan.
Ja mikä pahinta, yksikin flunssa voi romahduttaa koko myyntiprosessin, koska se nojaa täysin omaan jatkuvaan aktiivisuuteen.
Onneksi se asia voi olla toisinkin!
Työaikasi voisi painottua siihen, missä olet parhaimmillasi: uusien valmennussisältöjen kehittämiseen ja asiakkaiden sparraamiseen läpimurtoihin. Voisit käyttää somea silloin kun sinusta tuntuu merkitykselliseltä, ei pakotettuna suorittamisena.
Sen sijaan, että yrität mahduttaa päivääsi yhä enemmän kylmäkontaktointia, voisit rakentaa systeemin, joka tuo sinulle tasaisen virran potentiaalisia asiakkaita – myös silloin kun keskityt muihin asioihin.
Parhaimmillaan voisit avata kalenterisi aamulla ja löytää sieltä varauksia myyntipuheluihin ihmisiltä, jotka ovat jo valmiiksi kiinnostuneita valmennuksestasi.
Voisit suunnitella viikkosi etukäteen ja luottaa siihen, että asiakashankinta pyörii taustalla – ilman että roikut jatkuvasti puhelimessa odottamassa seuraavaa vastausta. Ja jos tuntuu, voisit halutessasi lähettää kylmä DM-viestejä, mutta voisit tehdä sitä vain kuin itse haluat.
Tehokkaamman myyntiprosessin rakentaminen premiumvalmennukselle
Valmentajana tiedät, että todellinen muutos lähtee ajattelutavan muutoksesta. Ensimmäinen askel kohti tehokkaampaa myyntiprosessia onkin yksinkertainen päätös: päätät lopettaa vanhojen toimintamallien toistamisen.
Tehokas myyntiprosessi ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi tehdä enemmän tai nopeammin. Se tarkoittaa fiksumpaa tapaa toimia.
Kyse ei ole siitä, montako DM-viestiä ehdit lähettää päivässä tai kuinka moneen kommenttiin vastaat. Kyse on siitä, miten rakennat systeemin, joka tuo sinulle jatkuvasti uusia, valmiiksi lämpimiä liidejä.
Tärkeintä on ymmärtää, että jokainen myynnin vaihe voidaan systematisoida.
Prospektointi, ensikontakti, kiinnostuksen herättäminen, luottamuksen rakentaminen – kaikki nämä vaiheet voidaan rakentaa toimimaan ilman jatkuvaa manuaalista työtä.
Kun prosessi on kunnossa, voit keskittyä niihin asioihin, joita ei voi automatisoida: aitoon kohtaamiseen myyntipuheluissa, asiakkaiden sparraamiseen ja valmennustesi kehittämiseen.
Nämä ovat niitä hetkiä, joissa sinun asiantuntemuksesi todella tuottaa arvoa.
Tässä et tarvitse isoa tiimiä tai massiivista markkinointibudjettia. Tarvitset vain selkeän systeemin, joka koostuu kolmesta elementistä:
- tapa tavoittaa jatkuvasti uusia potentiaalisia asiakkaita,
- keino poimia joukosta juuri sinun ihanneasiakkaasi ja
- prosessi, joka rakentaa luottamusta automaattisesti.
Mitä enemmän automatisoit näitä vaiheita, sitä vähemmän olet kiinni puhelimessasi.
Ja mitä vähemmän olet kiinni puhelimessasi, sitä enemmän aikaa sinulla on kehittää valmennuksiasi ja palvella asiakkaitasi – tai vaikka viettää vapaa-aikaa!
Tämä taas johtaa parempiin tuloksiin, tyytyväisempiin asiakkaisiin ja vahvempiin suosituksiin – mikä puolestaan tekee myynnistä entistä helpompaa.
Yksinkertaisimmillaan kyse on domino-efektistä: kun saat ensimmäiset palaset kohdalleen, loput seuraavat perässä luonnollisesti.
Siksi tärkeintä on aloittaa rakentamaan tätä systeemiä askel kerrallaan, testata mikä toimii juuri sinun bisneksessäsi ja kehittää sitä eteenpäin tulosten pohjalta.
Miten siirtyä tehokkaampaan premiumvalmennusten myyntiin?
Ensimmäinen askel kohti tehokkaampaa myyntiä on ymmärtää, että alkuvaiheessa prosessin rakentaminen vie aikaa.
Et voi samaan aikaan ylläpitää vanhaa kylmäkontaktointiin perustuvaa mallia täysillä ja rakentaa uutta systeemiä. Siksi muutos kannattaa tehdä vaiheittain.
Tehokkaamman myyntiprosessin rakentaminen alkaa siitä, että pysähdyt tarkastelemaan nykyistä myyntiäsi.
Mitkä keskustelut ovat johtaneet parhaimpiin asiakkuuksiin? Millaisia kysymyksiä potentiaaliset asiakkaat kysyvät yhä uudelleen? Näistä oivalluksista rakentuu pohja uudelle prosessillesi.
Seuraavaksi keskityt tavoittamaan uusia silmäpareja systemaattisesti. Sen sijaan että käyttäisit aikaa yksittäisten profiilien läpikäymiseen, rakennat prosessin, joka tuo jatkuvasti uutta yleisöä luoksesi.
Tässä kohtaa maksettu mainonta on tehokas työkalu – se toimii silloinkin kun sinä et ole aktiivinen.
Kun olet rakentanut systeemin uusien kontaktien tavoittamiseen, seuraava vaihe on automatisoida liidien lämmittäminen.
Siihen tarvitset selkeän prosessin, joka rakentaa luottamusta ja ohjaa kiinnostuneimmat varaamaan myyntipuhelun kanssasi. Tämä säästää aikaasi, koska puheluun tulevat vain he, ketkä ovat jo todella kiinnostuneita kanssasi työskentelystä!
Systeemiäsi kannattaa kehittää pala kerrallaan. Jokainen automatisoitu vaihe vapauttaa aikaasi seuraavan vaiheen kehittämiseen.
Samalla pystyt keskittymään enemmän nykyisten asiakkaidesi palvelemiseen, mikä puolestaan tuottaa parempia tuloksia ja vahvempia suosituksia.
Tärkeintä on ymmärtää, että tehokas myyntiprosessi ei ole vain sarja toimenpiteitä – se on kokonainen systeemi, joka tekee työtä puolestasi!
Kun rakennat tämän systeemin huolella, voit vihdoin keskittyä siihen, missä olet parhaimmillasi: asiakkaiden auttamiseen ja oman valmennuksesi kehittämiseen.
Seuraava askel kohti vapaampaa yrittäjyyttä
Jokainen menestyvä premiumvalmentaja on joutunut kohtaamaan saman haasteen: miten myydä enemmän tekemällä vähemmän?
Ratkaisu ei löydy tekemällä enemmän samoja asioita, vaan rakentamalla fiksumpi tapa toimia.
Haluatko oppia, miten rakennat oman automatisoidun liidigenerointikoneiston? Katso maksuton valmennusvideoni, jossa jaan kolme askelta vaivattomampaan liidigenerointiin ilman satoja kylmä DM-viestejä.